TOIMINTAKERTOMUS 2010-2011

Kauhajärven koulun vanhempainyhdistys ry.

Jäsenet:

Kari Sulkakoski (pj.), Mervi Perkiö (vpj.), Nina Jäätteenmäki (siht. ja rahastonhoitaja), Irmeli Saarenpää, Leena Luoma, Sari Hirvelä, Johanna Latvala. Tilintarkistajina Kirsi Jäätteenmäki ja Sari Kaidesoja.

Toiminta ja varainhankinta 2010-2011:

Kauhajärven koulun vanh.yhdistys ry. on järjestänyt toimintakauden aikana puurojuhlan, jossa pidettiin buffettia, tuotto 114,70 euroa. Ulkoiluilta järjestettiin yhdessä Kauhajärven Töpinän kanssa, tuotto 195,50 euroa. Aisaparin Huussiseminaarissa vanh.yhdistys vastasi tarjoilusta, tuotto 79,18 euroa.

Kauhajärven koulu on saanut varainhankintana Lakeuden Ympäristöhuollolta paperikontin tyhjäyksestä yhteensä 37,50 euroa, lisäksi koulun oppilaat ovat käyneet haravoimassa POP-Lapuan Kauhajärven konttorin pihamaan ja saaneet siitä tuottoa 120,00 euroa.

Vanhempainyhdistys osallistui koulun pelipaitojen hankintaan ja POP-Lapua sponsoroi pelipaitoja 200,00 eurolla. Vanhempainyhdistys osallistui myös koulun Vaasan teatteriretken ja kevätretken kustannuksiin.

Lapua 3.9.2011

Nina Jäätteenmäki

 

TOIMINTAKERTOMUS 2008- 2009

Vanhempainyhdistykseen ovat kuuluneet:

Ria Mäkelä, Irmeli Saarenpää, Tiina Korkiamäki, Liisa Takala, Jarkko Hakola, Juha Mäkelä, Kari Sulkakoski, Kirsi Jäätteenmäki, Jukka Mertaniemi ja Sari Sippola. Koulun edustajana on toiminut Jari Mäkinen. Puh.johtajana on toiminut Ria Mäkelä, vpj. Kari Sulkakoski ja sihteeri/rahastonhoitajana Kirsi Jäätteenmäki.

Syyslukukauden aluksi päätimme, että rahaa kerätään, kun siihen ilmenee tarvetta ja parhaaksi katsomallamme tavalla. Vanh.yhd. rooli koulun ja kodin välisen yhteistyön kehittämisessä koettiin tärkeäksi.

Toiminta ja varainhankinta:

Osallistuimme helmikuulla yhdessä Kauhajärven Töpinän edustajien kanssa lähiliikuntapaikan rakentamisen suunnitteluiltaan. Tarkoituksena olisi rakentaa kuntoilupaikka koululle, monitoimikaukalo ja ympäristö, joka motivoisi kyläläisiä liikkumaan. Aisaparista olisi mahdollista hakea rahoitusta hankkeeseen kaupungin rahoituksen lisäksi. Hakijana olisi Lapuan kaupunki. Mukana olivat myös Aisaparin edustajat ja kylän valtuutettu Rauno Latvala, joka valtuutettiin viemään asiaa eteenpäin kaupunginhallitukselle.

Olemme saaneet varoja mm. paperinkeräyksestä. Tuimme koululaisten kevätretkeä 10 e/ oppilas.

 

Lapua 17.8.2009

Kirsi Jäätteenmäki, sihteeri

 

TOIMINTAKERTOMUS 2007- 2008

Vanhempainyhdistykseen ovat kuuluneet:

Ria Mäkelä, Irmeli Saarenpää, Tiina Korkiamäki, Liisa Takala, Jarkko Hakola, Juha Mäkelä, Kari Sulkakoski, Kirsi Jäätteenmäki, Jukka Mertaniemi ja Sari Sippola. Koulun edustajana kokouksissa on toiminut Jari Mäkinen. Puh.johtajana on toiminut Ria Mäkelä, vpj. Kari Sulkakoski ja siht./ rahastonhoitajana Kirsi Jäätteenmäki.

Syyslukukauden aluksi päätimme, että rahaa kerätään, kun siihen ilmenee tarvetta ja parhaaksi katsomallamme tavalla. Vanh.yhdistyksen rooli koulun ja kodin välisen yhteistyön kehittämisessä koettiin tärkeäksi.

Toiminta ja varainhankinta:

Iltakoulu järjestettiin marraskuussa. Myös vanhemmat saivat osallistua. Illan aikana sai askarrella, rakentaa teknologiaa ja valmistaa iltapalaa. Kohdeavustuksen 400 euroa käytimme "Tämä Toimii"- kilpailutöiden kehystämiseen. Avustimme kitaravahvistimen hankinnassa. Saimme varoja paperikeräyksestä. Tammikuulla oppilaat pääsivät teatteriin. Vanh.yhd. maksoi lipun hinnasta puolet. Hankimme koululle jääkiekkomailoja, kiekkoja ja eristysnauhaa. Perinteinen kuutamohiihto helmikuulla järjestettiin yhteistyössä Töpinän kanssa. Vanh.yhd. lahjoitti arvontaan lahjakortin. Lisäksi meillä oli kioskissa myynnissä kahvia, pullaa, makkaraa ja karkkia.

Koulun kevätretki suuntautui Piispalaan. Osallistuimme retken kustannuksiin. Kevätjuhlassa muistimme Eeva Sillanpäätä koruin ja kukkasin hänen siirtyessään Ritamäen kouluun eskariopettajaksi. Samassa tilaisuudessa muistimme Veera Latvalaa, joka on toiminut koululla harjoittelijana.

Toimintamme on ollut aktiivista ja yhdessä tekemisen meininki on ollut hyvä.

 

Lapua 12.10.2008

Kirsi Jäätteenmäki, siht.

 

 

 

Vanhempainyhdistyksen ja koulun joulumyyjäiset 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2005- 2006

Kauhajärven koulun vanhempainyhdistys ry

 

Kauhajärven koulun vanhempainyhdistyksen johtokuntaan ovat toimikaudella 2005- 2006 kuuluneet Jarkko Hakola, Kirsi Jäätteenmäki, Tiina Korkiamäki, Jouni Korpitie, Päivi Kärki, Hannu Luoma-aho, Reeta Luoma-aho, Juha Mäkelä, Ria Mäkelä, Pauliina Perkiö, Kari Sulkakoski ja Liisa Takala. Koulun edustajana on toiminut apulaisrehtori Jari Mäkinen v. 2005 loppuun. Mäkisen jäädessä vuorotteluvapaalle ovat sijaisina kevätkauden 2006 toimineet opettajat Eeva Sillanpää ja Kirsi Sulkakoski. Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Ria Mäkelä, varapuheenjohtajana Kari Sulkakoski, sihteerinä ja rahastonhoitajana Päivi Kärki. Vanhempainyhdistys on kokoustanut toimikauden aikana yhteensä seitsemän kertaa eli lähes kerran kuukaudessa. Lisäksi erilaiset tempaukset ja tapahtumat ovat saaneet jäsenet yhteiseen toimintaan mukaan.

Koululla järjestettiin 15.9.2005 käytöstä poistetun irtaimiston huutokauppa, jossa vanhempainyhdistys järjesti kahvituksen. Huutokauppaan kertyi mukava määrä innokkaita huutajia ja lähes kaikki tavarat löysivät uuden, onnellisen omistajan. Huutokaupan tuotto käytettiin lyhentämättömänä koulun toiminnan hyväksi. Tuloilla hankittiin koulun käsityöluokkaan 341 euroa maksanut tasohöylä.

Koulun toimesta vanhemmille järjestettiin kysely mahdollisesta lauantaikoulupäivästä. Suurin osa vanhemmista oli halukkaita lauantaityöpäivään, jolla korvattiin itsenäisyyspäivän aatto eli 5.12.2005. Koko koulun yhteinen ruskaretki järjestettiin koulun lähiympäristössä lauantaina 1.10.2005. Retkipäivä oli tuulinen, mutta lämpimän nuotion äärellä kuitenkin mieleenpainuva ja kodin ja koulun yhteistyötä varmasti lisäävä. Samana päivänä vanhemmilla oli mahdollisuus palauttaa vanhempainyhdistyksen toimintaa arvioiva kyselylomake. Kaikkien lomakkeen palauttaneiden kesken arvottiin 30 euron arvoinen herkkukori, jonka voitti Arto Syrjälä. Kyselyn tulokset olivat myöhemmin nähtävillä koululla järjestetyssä kierrätys- ja kirpputoripäivässä.

Jokapäiväiseen koulun toimintaan tarvittavan kaluston puntaroinnissa tulivat esiin koulun huonot jääliikuntavarusteet. Vanhempainyhdistyksessä herätti keskustelua lasten "kypärättömyys" sekä vastuukysymykset liikuntatunneilla. Näin päädyttiin hankkimaan 10 jääkiekkomailaa ja 10 ristikollista jääkiekkokypärää. Lisäksi täydennettiin pallovarastoa hankkimalla 3 koripalloa ja 4 lentopalloa. Hankintojen hinnaksi muodostui 600 euroa. Vanhempien aktiivisuus tukijoiden hankinnassa ylitti odotukset, joten kyseiset varusteet kyettiin hankkimaan täysin sponsorirahoituksella. Koulun toimintaa olivat tukemassa Lapuan Agrimarket, Alestalon Mattokutomo, Conlink Oy, Ellan Kauppa, Kauhajärven Töpinä, Kauhajärven VPK, Kauhajärven Maa- ja Kotitalousnaiset, K- Maatalous Risto Kangas ja Tavaratalo Aarne Lehtinen. Lapuan Sanomat teki myös jutun lahjoituksesta. Myöhemmin lahjoittajia kiitettiin/ muistettiin kunniakirjoilla.

Vuosia sitten toimintansa lopettanut Kauhajärven Kylätoimikunta päätti lahjoittaa varansa Kauhajärven koulun ja kaikkien kyläläisten hyväksi. Saadulla vajaan 1000 euron lahjoituksella hankittiin videokamera jalustoineen, jota kyläläiset voivat vuokrata omaan käyttöönsä pientä korvausta vastaan.

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2005 Kauhajärven Maa- ja Kotitalousnaiset järjestivät koululla itsenäisyyspäiväkahvituksen. Tilaisuus keräsi runsaan osanottajajoukon. Myös koulu ja vanhempainyhdistys osallistuivat tapahtumaan myymällä arpoja ja oppilaiden tekemiä jouluisia tuotteita. Oppilaat olivat tehneet todella innokkaasti töitä ja niin puhuttelevat tontut kuin huovutetut joulukuusenkoristeetkin tekivät kauppansa. Myös arvat menivät loistavasti kaupaksi, liekö yhtenä syynä runsaat arpajaisvoitot.

Koulun joulujuhlassa vanhempainyhdistys halusi osaltaan kiittää koulun henkilökuntaa lasten ja vanhempien kanssa hyvin toimineesta yhteistyöstä. Jokaiselle luovutettiin kahden lapualaisen yrityksen keramiikkaenkelit.

Vuodenvaihteessa koululle hankittiin uusi bassovahvistin ja langaton mikrofoni. Näin tapahtumien juontaminen onnistuu paremmin ja kuuluvuuskin pitäisi olla parempi. Tarvikkeiden hinnaksi tuli 334 euroa.

13.2.2006 illalla koulu, Kauhajärven Töpinä ja Kauhajärven VPK järjestivät Kuutamohiihto- tapahtuman koulun maastossa. Tapahtuma oli samalla koululaisten koulupäivä. Osallistujilla oli mahdollisuus osallistua hiihtoon, luisteluun sekä mäenlaskuun. Ilta aloitettiin reippaalla jääkiekko-ottelulla, jossa vastakkain olivat oppilaat ja vanhemmat. Voiton vei ansaitusti oppilaiden vauhdikas joukkue. Kauhajärven VPK:n toimesta koulun kentällä poltettiin iso risukasa. Risut oli kerätty vanhempainyhdistyksen toimesta koulun tontilta. Illan aikana kaikilla oli mahdollisuus tutustua paloautoon ja sen varustukseen. Kaikki innokkaat hiihtäjät ja luistelijat palkittiin Kuutamohiihto- mitalilla Töpinän toimesta. Vanhempainyhdistys huolehti vatsojen hyvinvoinnista myymällä makkaraa, kahvia, munkkeja ja karkkeja. Ilta koettiin onnistuneeksi ja väkeä oli runsaasti liikkeellä. Kaikkien liikkujien kesken arvottiin vanhempainyhdistyksen lahjoittama 50 euron lahjakortti urheiluliikkeeseen. Lahjakortin voitti Valtteri Kirsilä.

Koulun väki teki retken Seinäjoen Kaupunginteatteriin 22.2.2006 katsomaan Aarresaari- näytelmän. Vanhempainyhdistys kustansi opettajien liput sekä puolet oppilaiden teatterilipun hinnasta.

Kovasti toivottu koulun sekä Kauhajärven ja Hirvijoen kylien yhteinen kierrätys- ja kirpputoripäivä järjestettiin lauantaina 22.4.2006. Päivä korvasi helatorstain jälkeisen perjantain 26.5.2006. Päivän tulonlähteinä olivat pöytävarauksista saadut tulot, arpojen myynti, buffetti, onginta, mönkijä-ajelu sekä oppilaiden työstämät, myyntimenestyksen saavuttaneet Diddl- tyynyliinat. Kassaan kilisi taas mukava summa euroja ja moni tavara vaihtoi omistajaa. Tilaisuudessa TÄMÄ TOIMII- joukkueet esittelivät kilpailutyönsä. Samalla vanhemmilla oli myös mahdollisuus perehtyä aiemmin syksyllä tehdyn vanhempainyhdistyksen toimintaa koskevan kyselyn tuloksiin.

Kevään liikuntavarustehankinnat keskittyivät pesäpallovarustuksen uusimiseen. Vanhempainyhdistys hankki koulun käyttöön 4 pesäpallomailaa, 5 räpylää, 5 pesäpalloa sekä 5 suojakypärää. Varusteiden kustannukset olivat runsaat 360 euroa.

Vanhempainyhdistys on pyrkinyt osaltaan vaikuttamaan pienten kyläkoulujen lakkauttamisen ehkäisemiseksi sekä tukenut oman koulun toiminnan jatkumista. Mustamaan koulun lakkauttamisen yhteydessä on sen vanhempainyhdistykseen oltu yhteydessä ja esitetty kutsu tulla tutustumaan Kauhajärven kouluun. Valitettavasti koulumme oppilasmäärä ei tästä yhteydenotosta huolimatta lisääntynyt. On kuitenkin muistettava vanhempien positiivisen asenteen tärkeys omaa koulua kohtaan sekä kaikkien markkinointikeinojen käyttö tulevaisuudessakin.

Toukokuun 2006 alussa koulun ympäristö siivottiin koululaisten, opettajien ja vanhempien toimesta. Lapuan kaupunki maksoi siivouskökästä 250 euroa.

Koulun opintoretki suuntautui toukokuussa 2006 Ähtäriin. Koska perusopetuslaki kieltää suoranaisen rahan keräämisen retkeen oppilaiden vanhemmilta, päätti vanhempainyhdistys osallistua retken kustannuksiin. Näin vanhempien ei tarvinnut panostaa rahallisesti retken kustannuksiin.

Kuten kaikki varmasti muistavatkin, koulumme joukkueet niittivät mainetta valtakunnallisessa TÄMÄ TOIMII- kisassa. Oppilaat ovat saaneet olla voittonsa johdosta runsaasti julkisuudessa. Parhaimmat muistot kisasta ovat ehkä kuitenkin palkinnoksi saadut polkupyörät. Myös rahallisia muistamisia kilpailuvoittojen johdosta kertyi lähes 400 euron edestä. Nuo muistamiset päätettiin kuitenkin käyttää koko koulun hyväksi myöhemmin sopivaksi katsottavalla tavalla. Elokuussa 2006 joukkueet tekivät kutsusta seminaarimatkan Hämeenlinnaan. Vanhempainyhdistys kustansi matkan yhteydessä oppilaille kylpyläliput Aulangolla.

Kaiken kaikkiaan kulunut toimikausi on ollut erittäin vilkas, paljon toimintaa ja tapahtumaa on mahtunut muutamaan kuukauteen. Tärkein tulos lienee kuitenkin se, että koulun ja kodin yhteistyön merkitys saa arvoisensa huomion ja jokaisen panosta yhteisen hyvän eteen arvostetaan oikeutetulla tavalla.

Lapualla 26.9.2006

Kauhajärven koulun vanhempainyhdistys ry:n puolesta

Puheenjohtaja

Ria Mäkelä