Myyjäiset
Tänäkin vuonna, eli itsenäisyyspäivänä 2005, oli koulullamme Maa- ja kotitalousnaisten myyjäiset, joihin koulu osallistui koristelemalla ruokasalin ja valmistamalla myös tuotteita myyntiin.
Kirsi Sulkakoski oppilaineen ja käsityötaitoineen oli ollut pitkin syksyä asialla, ja viimeisinä päivinä ennen h-hetkeä koko koulun väki askarteli innokkaasti myyntituotteiden parissa. Vanhemmista monet olivat olleet hyvin aktiivisia ja hankkineet kaikenlaista pikku tavaraa myyntipöydille. Vanhempaintoimikunnasta Liisa Takala hankki runsain määrin tuotteita eri yrityksiltä mm.arpajaisvoitoiksi.
Vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja Ria Mäkelä järjesteli myyjäistilan koululla kuntoon ja huolehti kaikista järjestelyistä niin Maa-ja kotitalousnaisten kuin vanhempaintoimikunnankin osalta.
Myyjäisiin osallistuminen toi mukavan summan koulun retkikassaan, btw.
__________________________________________________________________________________________________________
Valokuvanäyttely vuodelta 2004